lauantai 7. toukokuuta 2016

Pöytä kuormalavasta, kirjankansista ja kukkatelineestä


Tottahan jokaisen tuunaajan pitää edes yksi kuormalavatavara tehdä.


Minullakin oli se lava jemmassa odottamassa. Se vaan oli liian iso, joten ihan ensin siitä pätkäistiin osa pois.


Sitten pyörät alle. Oikeasti olisin halunnut tähän teollisuuspyörät, mutta koska ne maksavat noin 20€/kpl, saivat ihan tavalliset muovipyörät toistaiseksi kelvata.


Kun olin saanut pyörät paikoilleen, tajusin ettei ideani päällystää lava kirjojen kansilla toimi, koska lava on alhaalta avoin eli en pysty kiinnittämään kansia siihen.


Leikkasin roskalavalta nappaamastani laudanpätkästä paloja.


Sitten ruuvasin ne lavan alaosan väleihin.


Seuravaksi piti repiä kannet irti kirjoista, jotka olivat maanneet kierrätyshyllyllä jo pitkän tovin ja odottivat roskalavaa.


Kannet laitoin vielä kolmeen osaan. Siinä oli muuten hommaa.


Sen jälkeen aloitin päällystämisen reunoista. Kiinnitin kannet niittipyssyllä sen suuremmin ajattelematta, että ne niitithän pitää saada piiloon.


Reunojen jälkeen siirryin päälliseen. Siihen tietenkin jäi rakoja ja vaikka mitä, koska kirjojen kannet olivat tietenkin kaikki erikokoisia.


Hetken mietittyäni päätin peittää sekä raot, että niitit liimaamalla niiden päälle kirjojen selät.


Pöytä tarvitsi mielestäni "kehykset", mutta mistä tarvittava puu? Päätin pistää osiksi vanhan kukkatelineen/kehikon joka oli jo niin rikki ettei sitä voinut käyttää.


Kun olin saanut kaikki palat irti ja muutaman haavankin, pesin puupalat ja rupesin kokeilemaan niitä pöytään. Tämä idea saattaisi jopa toimia. Osaa paloista piti sahailla tietenkin eikä mikään mennyt ihan nappiin.


Palat kuitenkin näyttivät riittävän, joten jatkoin hommia.


Kiinnitin palat sekä liimaamalla, että naulaamalla varmistaakseni, että ne varmasti pysyvät paikoillaan. Kehykset alkoivat olla valmiit.


Niissä oli kuitenkin hurjasti koloja, jotka jouduin paklaamaan umpeen. Pakkelin kuivuttua hioin kaikki puu-osat.


Kirjojen selkäosia ei riittänyt pöydän sivuihin, joten päätin käyttää niiden sijaan puutabletin liuskoja niittien peittämiseen.


Leikkasin niistä oikean kokoisia paloja ihan vaan saksilla ja liimasin paikoilleen.


Liiman kuivuttua oli aika vahata pöytä Liberonin tumman tammen värisellä antiikkivahalla. Levitin vahaa paksun kerroksen kauttaaltaan koko pöytään ja jätin kuivumaan.


Nyt alkoi näyttää hyvältä. Tällä kertaa päätin olla kiillottamatra vahaa.


Viimeiseksi vielä paksu kerros venelakkaa. Parin tunnin kuivatus auringossa ja toinen paksu kerros. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen, mutta kyllä tämä selkeästi tarvitsee ne teollisuuspyörät.




3 kommenttia: