Pikkupöytien tuunaus pistaasipähkinöiden kuorilla ja pöytäliinalla

Aina välillä saan ihan päättömiä ideoita. Tuon kotiin kaikenlaista romua sillä ajatuksella, että teen siitä jotain. Sitten käy niin, että romu pyörii nurkissa pitkän tovin kunnes menetän hermoni ja lähes päätän heittää tavaran pois.

Juuri niin oli käymässä näille kammottavan likaisille ja rikkinäisille pöydille, jotka olivat jo kuukauden odottaneet inspiraatiota terassilla. Suurin este aloitukselle tuntui olevan juuri se lika - jotenkin ällötti ruveta edes pesemään mokomia romuja.

Tänään päätin ällötyksestä huolimatta ruveta hommiin ja pesin pöydät. Sitten piti keksiä niille jalat. Päätin käyttää puisia vetimiä joihin porasin ensin reiät ruuveja varten.

Nupithan olivat pyöreitä, joten keikkumisongelman ratkaisin laittamalla niiden alle muoviset huonekalutassut. Niihin tulee ruuvin päälle kuminen kansi, joka peittää ruuvit näkyvistä.

Kun jalat olivat tukevasti paikoillaan, piti keksiä jotain jolla peittää pöytien kansissa olevat kummalliset aukot. Päätin käyttää tähän ohutta vaneria jota olin säästellyt rikkinäisestä lipastosta. Ensin mittasin, piirsin leikkausviivan ja sahasin sitten vanerit oikean mittaisiksi.

Kiinnitin vanerilevyt pöytiin sekä kammottavalla määrällä liimaa, että naulaamalla.

Nyt oli sekä jalat, että pöytien kannet paikoillaan. Ensimmäinen ajatukseni oli koristella pöytälevyt peilimosaiikilla, mutta hetken pohdittuani siihen kuluvaa aikaa, muutin mieleni.

Mosaiikin sijaan päätin käyttää vanhaa pöytäliinaa jonka leikkelin ja liisteröin tapettiliisterillä kiinni kanteen. Auringossa liisteri kuivui todella nopeasti.

Seuraava ongelma oli kankaiden rumat reunat, jotka piti saada piiloon. Kokeilin vaikka mitä jäätelötikuista palapelin paloihin. Sitten muistin, että tätini oli kerännyt minulle pistaasipähkinöiden kuoria ja päätin kokeilla jos ne toimisivat.

En säästellyt liimaa kiinnittäessäni kuoria pöytien pintaan. Kun kaikki kuoret olivat paikoillaan, jätin taas pöydät aurinkoon kuivumaan.

Liiman kuivuttua sudin molempien pöytien pintaan ohuen ja epätasaisen kerroksen kookosmaalia. Se on ehdottomasti yksi suosikeistani eikä vähiten ihanan tuoksunsa takia.

Kun molemmat pöydät oli maalattu, jätin ne taas hetkeksi aurinkoon. Puolessa tunnissa maali oli niin kuivaa, että saatoin levittää pintaan vielä tumman tammen väristä antiikkivahaa. 

Tein vahalla lähinnä varjostuksia, että pinta näyttäisi vanhemmalta mitä se todellisuudessa on.

Lopuksi vielä päälle kerros venelakkaa ja pöydät olivat valmiit.

Ei pöllömpi pähkinäpöydäksi.