keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Valkoisesta yöpöydästä tuli Mona Lisa -pöytä


Sain joulukuussa valkoisen yöpöydän, joka odotti pari kuukautta milloin missäkin nurkassa, että saisin jonkinlaisen idean.


Olin ensin ajatellut Aku Ankkoja, mutta saatuani tädiltäni askarteluja varten kopion Mona Lisasta, muutin onneksi mieleni. Kaivoin esiin jäätelötikkupussin.


Leikkasin niistä saksilla pyöreät päät.


Liimasin ne pöytälevyn sivuihin ja hyllylevyn etuosaan. Lopuksi vielä hioin terävät leikkauskohdat.


Sitten maalia. Maalasin pohjakerroksen epätasaisesti siniharmaalla huonekalumaalilla. Painelin vielä kosteaa maalipintaa kuivalla pyyhkeellä, että sain sen röpelöiseksi.


Sen jälkeen lisäsin päälle vaaleampaa huonekalumaalia taas epätasaisesti.


Maalin kuivuessa liimasin oveen oikeaan kokoon leikatun Mona Lisan.


Kun maalipinta oli kuiva, päätin koristella pöytätason ja sivulevyt kultaisin viivoin. Teippasin viivojen paikat ja sitten olikin helppo sutia kun ei tarvinnut varoa.


Poistin teipit heti maalauksen jälkeen ja maalasin pöytälevyn viivojen kulmiin vielä yksinkertaiset kukat.


Päätin vielä käyttää sivulevyjen koristeluun vanhat italialaiset kehykset. Poistin taulut ja liimasin tyhjät kehykset pikaliimalla yöpöydän sivuihin.


Lopuksi vielä lisäsin kultamaalia sinnetänne ja levitin pintaan antiikkivahan.


Sitten vielä lakka päälle.


Ei varmasti löydy tällaista ihan jokaisesta makuuhuoneesta.


2 kommenttia: