perjantai 5. elokuuta 2016

Rottinkiseen parvekepöytään mosaiikkipinta


Jotkut ideat ovat sellaisia, että niitä on pakko kokeilla, vaikka niiden toimivuutta voi vain arvailla. Sellainen oli tämä pöytä.

Olin saanut Iskusta rottinkisen parvekepöydän jonka lasikansi oli mennyt rikki ja jalat hieman vääntyneet.


Ihan ensin suoristin jalat ja ruuvasin pöytälevyn paikoilleen. Kumiset lasikannen pidikkeet irtosivat helposti saksilla.


Olin säästänyt joskus lavalta löytämiäni kaakeleita jo jonkin aikaa kaapissa ja ajattelin kokeilla tehdä niistä pöytään uuden kannen.


Ensin liimasin mustia lasimosaiikkipaloja  kannen reunaan.


Loput palat liimasin ympyröiksi sinne tänne. Tässä vaiheessa olisi jo pitänyt tajuta ottaa aikalisä. Rottinkipinta ei nimittäin ole tasainen ja palojen liimaaminen siihen niin, että ne pysyvät suorassa on lähes mahdotonta.


No, tyhmyydestä sakotetaan. Seuraavaksi hakkasin vasaralla rikki kaikki muut kaakelit ja jatkoin hommia.


Siinä vaiheessa kun kaikki kaakelipalat olivat pöydän pinnassa, eivätkä edes suorassa, olin onnistunut liimaamaan housut kiinni jalkoihini. Liima nimittäin valui rottingin väleistä suoraan syliini.


Seuraavaksi sekoitin harmaan kaakelimassan.


Levitin sen paksuksi kerrokseksi mosaiikin päälle ja jätin kuivumaan yön yli.


Aamulla putsasin märällä sienellä ylimääräiset pois ja jätin taas pöydän kuivumaan.


Kuivumisen ja kiillotuksen jälkeen lopputulos oli tämä. Ihan kiva, mutta ei todellakaan tasainen eikä minulla ole rehellisesti sanottuna minkäänlaista käsitystä tämän kestävyydestä. Se jää nähtäväksi...

Tämä projekti on toteutettu yhteistyössä Iskun kanssa http://uusi.isku.fi/ , josta olen saanut lahjoituksena pöydän rungon.

tiistai 2. elokuuta 2016

Askon retronojatuolin verhoilua


Sain muutama viikko sitten verhoilukokeilujani varten Askon vanhan nojatuolin.


Se oli päällystetty mustalla fleecellä. Revittyäni sen pois, alta paljastui alkuperäinen turkoosi kangas joka oli ehjä. Päätin jättää sen paikoilleen ja tehdä uuden päällisen suoraan vanhan päälle.


Olin saanut Iskusta valtavat määrät kangasnäytteitä joita päätin käyttää tuolin verhoiluun. Aloitin irroittamalla näytepalat pohjaliuskasta. Sitten oltiinkin jännän äärellä. En ole nimittäin oikeastaan koskaan ommellut, saati verhoillut ja halusin tehdä päällisestä tilkkutäkkimäisen. 


Hain äidiltä ompelukoneen lainaan ja päätin yrittää. Ensin ompelin paloja yhteen pitkiksi soiroiksi ja sen jälkeen ompelin soirot kiinni toisiinsa. Osasin!!!


Sitten mallasin päällistä tuoliin ja onpelin selkänojan hupuksi. Irrotin tuolista puy-osat ja niittasin ja naulasin uuden päällisen paikoilleen. Ei muuten ollut yhtään helppo juttu ja koska oma kukallinen vasarani oli kateissa, onnistuin naulaamaan isolla miesten vasaralla peukalooni niin monta kertaa, että se mokoma muuttui punaiseksi ja turposi.


Olen kuitenkin aika tyytyväinen lopputulokseen, ihan ensimmäinen ihan itse alusta loppuun saakka verhoiltu huonekalu.


Tästä on hyvä jatkaa...

Tämä projekti on toteutettu yhteistyössä Iskun kanssa, josta olen saanut päälliseen käytetyt kankaat. http://uusi.isku.fi/


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Rikkoutuneen lyhdyn korjaus


Sain Iskusta ison valkoisen lyhdyn.


Kuvassa ei sitä näy, mutta lyhdyn lasit olivat kahta lukuunottamatta rikki.


Ensin liimasin lasit kuumaliimalla kiinni lyhdyn runkoon. Laitoin liimaa myös kohtiin joista lasit olivat haljenneet.


Ensin ajattelin päällystää korjatut lasit mosaiikilla, mutta hetken mietittyäni päädyin käyttämään servettejä. Valo kuultaisi niistä kauniisti läpi ja samalla ne peittäisivät kuumaliimalla korjatut kohdat.


Ensin sekoitin liimaveden; 1 osa Erikeeperiä ja kaksi osaa vettä.


Sen jälkeen asettelin servettejä kerroksittain lasien päälle ja kastelin ne varovasti liimavedellä.


Kun kaikki lasit oli päällystetty jätin lyhdyn kuivumaan. Seuraavana päivänä pinta oli kovettunut ja pääsin lakkaamaan sen kerroksella venelakkaa.


Roskiin menevä lyhty sai hetken lisäaikaa.
Tämä projekti on toteutettu yhteistyössä Isku Lanternan kanssa http://uusi.isku.fi/

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Iskun Soul-peilin korjaus



Sain yhteistyökumppaniltani Lanternan Iskulta aivan upean jättikokoisen Soul Granville -peilin https://www.isku.fi/tuotteet/4696/SOUL
Sen peiliosa oli särkynyt.


Kehys oli kuitenkin ehjä - ja minkälainen kehys, WAU! Näin hienoa harvoin näkee.
Päätin korjata peiliosan mahdollisimman yksinkertaisesti tavalla, joka mielestäni sopii juuri näihin kehyksiin.


Ensin irrotin rikkouneen osan. Ehjän päätin jättää sellaisenaan paikoilleen.


Rikkoutuneen peiliosan palat hakkasin vasaralla pienemmiksi siruiksi.


Sen jälkeen liimasin peilipalat mosaiikiksi pohjaan. Tässä meni huikeat viisi tuntia.


Kun kaikki palat olivat paikoillaan jätin peilin kuivumaan.


En halunnut sotkea hienoja kehyksiä kaakelimassalla, joten teippasin niiden sisäreunat.


Varmistin vielä, että puuosat ovat jokapuolelta piilossa.


Sitten sekoitin kaakelimassan


ja levitin sen lastalla mosaiikin päälle. Tässä on tärkeä varmistaa, että kaikki kolot todellakin peittyvät massalla. Kun massa oli kuivunut, poistin siitä ylimääräiset märällä räsyllä ja kiillotin peilin.


Mosaikki todellakin toimii! Tämä projekti on toteutettu yhteistyössä Isku Lanternan kanssa http://uusi.isku.fi/

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Palapelin paloilla päällystetty tuoli


Kävin muutama päivä sitten hakemassa pakettiautollisen roskiin menevää myyntiin kelpaamatonta ja viallista tavaraa Lanternan Iskusta http://uusi.isku.fi/. Kuormaan kuului musta Kurt Hvitsjön suunnittelema Tuoli 50 https://www.isku.fi/tuote/pikkutuolit---tuolinistuimet/2361/tuoli-50 .


Sen selkänoja oli pahasti rikki. Liimasin sen, mutta lopputulos ei ollut tasainen. Totesin, että tuolia ei voi ainakaan maalata vaan se pitää päällystää, mutta millä?


Muistin, että kaapissa oli pussillinen pahvisia palapelin paloja ja päätin kokeilla niitä. Aloitin liimaamalla paloja tuolin istuinosaan.


Aikamoista askartelua. Paloja oli kuitenkin helppo leikata saksilla oikeaan kokoon.

 
Kun istuin oli valmis jätin sen kuivumaan ja jatkoin palojen liimausta selkänojaan.


Liiman kuivuttua lakkasin pinnan paksulla kerroksella venelakkaa joka kuivui ulkona auringossa muutamassa tunnissa.


Sitten vielä selkänojan ruuvaus paikoilleen ja tuoli oli valmis.


Tällaista ei ihan joka kodista löydykään.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Keittiön tuolien pikatuunaus


Kuten varmasti tiedätte, huonekalut maksavat aika lailla, joten joskus uuden ostamisen sijaan saattaa olla järkevämpää tuunata ja korjata vanhaa. Laadukkaita huonekaluja pystyy käsittelemään lähes loputtomasti, joten laatuun kannattaa ehdottomasti panostaa silloin kun ostaa uutta.


Sisareni oli jo miettinyt uusien keittiön tuolien ostoa, mutta koska vanhat olivat yhtä lukuunottamatta rakenteellisesti kunnossa, päätimme kokeilla tuunausta.
Otimme koekappaleeksi rikkinäisen tuolin, jota oli jo liimailtu ja ruuvattu.


Olin saanut uudelta yhteistyökumppaniltani Lanternan Iskulta http://uusi.isku.fi/ muutaman nahkaisen tuolin istuinosan joita kokeilimme, mutta sellaisenaan ne olivat aivan liian pienet. Hetken mietittyämme päätimme kokeilla irroittaa nahkaisen päällisen istuimista. Sisareni hyppi riemusta saatuaan tehtäväkseen niittien irroituksen. Todella hidasta hommaa.


Se idea kuitenkin toimi ja niittasin nahkapäällisen vanhan tuolin istuimeen.


Jottei tuoleja tarvitsisi maalata, päätin kokeilla jos saisin juuttinarusta tuoleihin yksityiskohdat, jotka paitsi näyttäisivät kivalta, myös peittäisivät rikkinäisen tuolin rumat ruuvaukset. Kieritin narua selkänojan alaosan ympäri ja lopuksi solmin sen tiukasti paikoilleen niin, että solmukohta jäi istuimen ja puun väliin piiloon.


Ei yhtään hassumpi lopputulos ollakseen näinkin yksinkertainen tehdä.

Suuret kiitokset Lanternan Iskulle, tämä ei olisi ollut mahdollista ilman laadukasta istuinmateriaalia, joka kesti vähän rajumpaakin käsittelyämme.