maanantai 19. syyskuuta 2016

Satukaappi lastenhuoneeseen


Edelleen vaihtelen huonekalujen paikkaa. Päätin edetä projektissa huone kerrallaan. Olohuone on valmis joten seuraavana on vuorossa lastenhuone. Olin jo tuunannut ja siirtänyt olohuoneeseen siellä olleen nojatuolin.


Sisareltani sain tarpeettoman Ikean lasten vaatekaapin jolle nojatuolin siirron jälkeen oli tilaa.


Siskon jäljiltä kaappi oli päällystetty DC-fixillä. Se oli nätti sellaisenaan, mutta ei sopinut meidän kotiin. En raaskinut repiä muovia irti, joten päätin kokeilla voisinko jättää sen paikoilleen.


Nyt tulivat taas ne säästetyt jäätelötikut tarpeeseen. Tykkään kaikesta vanhasta ja rustiikkisesta joten oli ilmiselvää, että tästäkin kaapista pitäisi saada sellainen jollain konstilla.


Puolitin jäätelötikut saksilla ja liimasin kiinni kaappiin.


Liiman kuivuessa maalasin koristelistan, reunatt ja jalat spriipohjaisella petsillä.


Muistin joskus ottaneeni kierrätyshyllyltä talteen Ikean puisia valokuvakehyksiä. Kokeilin niitä koristeiksi oviin. Ajatus tuntui toimivan joten liimasin ne kiinni.


Kehysten sisälle laitoin tätini kirpputorilta löytämät puiset sydämet.


Seuraavaksi petsasin ovien sisäpuolet. Epätasaisuus on valttia kun tehdään huonekalulevystä "puuta".


Lopuksi levitin kaapin pintaan paksun kerroksen tumman tammen väristä antiikkivahaa.


Se sai kuivua rauhassa tunnin verran. Sitten kiillotin vahan pehmeällä räsyllä. Joistain kohdista hinkkasin mahdollisimman paljon väriä pois, että jälki olisi epätasainen.


Lopuksi vielä ohut kerros huonekalulakkaa.


Satukaappi on valmis käyttöön.


lauantai 17. syyskuuta 2016

Vanha nojatuoli sai vähän väriä


Vuosia sitten naapurilta ostamani nojatuoli alkoi olla aika heikossa hapessa.


Lastenhuoneessa sen kunto ei ollut häirinnyt johtuen ehkä valtavasta pehmolelujen määrästä sen päällä, mut kun päätin siirtää sen olohuoneeseen, oli pakko tehdä jotain.


Olin kesällä saanut Lanternan Iskusta http://uusi.isku.fi/ valtavan määrän kangasmalleja joista olin jo osan käyttänyt Askon retronojatuolin verhoiluun ja nyt päätin käyttää loput.

 
Ompelin ensin paloista suikaleita jotka sitten ompelin kiinni toisiinsa.


Tyynyn tein jo alkuvaiheessa kun pelkäsin etteivät palat välttämättä riitä sellaiseen tyynyyn jonka halusin - olin oikeassa.


Tuntikausia ompelua ja aina välillä palojen mallausta paikoilleen. En ollut tällaista tehnyt aiemmin, joten olin välillä täysin kadoksissa.


Kun kaikki tarvittavat kankaat olivat valmiit, kiinnitin ne niittipyssyllä runkoon. Ongelma oli käsinojien etuosat. En osaa ommella niitä muotoon, joten päädyin ompelemaan ne suoraan runkoon niin, että varsinainen iso kangas oli osittain niiden päällä. Mitäs sitten? Käsinojat näyttivät tyhmiltä.


Hetken mietittyäni päätin viimeistellä ne ompelemalla ne käsin, mutta millä? Monen kokeilun jälkeen päädyin siimaan koska ompeleet eivät silloin näy. Idea toimi yllättävän hyvin. Viimeistelin siimalla sitten koko nojatuolin.


Käsinojien ompeleet eivöt ole täysin symmetriset, mutta minua se ei häiritse.


Olen todella tyytyväinen, nojatuoli saa jäädä meille.

Tämä projekti on toteutettu yhteistyössä Lanternan Iskun kanssa.

torstai 15. syyskuuta 2016

Maailman mauttomin pöytä


Vaihdoin tänään huonekalujen paikkaa ja karsin samalla kaikkea ylimääräistä.


Poistuvien tavaroiden joukossa oli vanha ruskea kukkapöytä ja erikoinen huulipeili. Laitoin peilin kukkapöydän päälle ottaakseni siitä kuvan josko sisareni haluaisi peilin tyttärelleen. En ehtinyt edes ottaa sitä kuvaa kun rupesin nauramaan. Tämä ajatus oli pakko toteuttaa.


Ensin suihkutin kullan väristä spraymaalia kukkapöydän pintaan.


Sen jälkeen laitoin paksun kerroksen Erikeeperiä pöytälevyn pintaan ja länttäsin peilin siihen.


On aivan satavarma, ettei tällaista pöytää löydy kyllä keneltäkään.


Tarpeeksi mauton on jo makee :D

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Vanhan pöydän piristys



Sain vapaat kädet korjata ja tuunata vanhan pikkupöydän. Ainoa toive oli itämaistyyppinen lopputulos.


Pöytälevy oli irti ja jalat vinot.


Aloitin putsaamalla vanhat liimat pöytälevyn ja jalan liitoskohdasta.


Sitten irrotin jalat, putsasin liimat niistäkin ja kiinnitin ne uudestaan. Pöytälevy tuskin pysyisi paikoillaan pelkälla liimalla joten liiman lisäksi porasin kolme reikää pöytälevyn läpi jalkaan ja laitoin niihin puiset tapit. Sen jälkeen paklasin pinnan ja hioin koko pöydän.


Koristelun aloitin pöytälevyn keskeltä ja etenin siitä reunoihin.


Tämä jos mikä oli hidasta hommaa. Pelkkään pöytälevyn koristeluun meni tunteja.


Seuraavaksi maalasin jalat. Niiden tekeminen ei ollut yhtä pikkutarkkaa joten aikaa kului huomattavasti vähemmän.


Kun koristelut olivat valmiit, levitin vielä pöydän pintaan kultamaalia sekä käsin, että pensselillä.


Kun kultamaali oli kuivunut, vanhensin pinnan levittämällä siihen paksun kerroksen antiikkivahaa.


Vahan kiillotuksen jälkeen kultamaali paistoi kauniisti läpi.


Lopuksi vielä kerros huonekalulakkaa. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, toivottavasti pöydän omistajakin on :)


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Täysimittainen matto mallipaloista


Tähän projektiin ryhtyessäni en todellakaan osannut edes kuvitella miten valtavasta urakasta oli kyse. 


Olin saanut Lanternan Iskusta http://uusi.isku.fi/ kohtuullisen määrän pieniä mattomalleja. Päätin toteuttaa niistä ajatukseni tilkkutäkkimatosta. Luulin homman olevan ihan läpihuutojuttu - kuinka väärässä olinkaan.


Aloitin purkamalla mallipaloista kanttaukset pois ja kokeilemalla sitten miltä palat yhdessä näyttävät.


Sitten ompelin paloja kiinni toisiinsa paksulla neulalla ja juuttinarulla.


Ensimmäiseen riviin meni aikaa reilu kolme tuntia. Tässä vaiheessa luulin edelleen selviäväni hommasta kohtuullisessa ajassa, mutta palat joista aloitin, olivat ohuita ja helppoja käsitellä.


Helppojen palojen jälkeen olivat vuorossa VM-Carpetin paperinarumatot, joissa oli liukuestepohja - nyt alkoivat vaikeudet. Paperinaru ja liukuestepohja yhdessä saivat aikaan turvonneen peukalon, kipeän ranteen lukemattomia neulanpistoja sormiin. Työ hidastui huomattavasti.


Yli kolmenkymmenen työtunnin ja satojen kirosanojen jälkeen tilanne oli tämä. Tässä vaiheessa huomasin, että osa paloista meni ommellessa väkisin vinoon ja matto kapeni molempiin päihin muutaman sentin.


Ommellessani loput liuskat kiinni, sain karvaisen apulaisen. Se päätti jäädä nukkumaan maton päälle.


Kun kaikki palat oli ommeltu, jäljellä oli reunat. Siihen käytin vähän paksumpaa narua. Reunojen ompeluun meni aikaa kokonaisuudessa reilu kymmenen tuntia.


Lopuksi vielä silitin koko maton. Osa paloista nimittäin oli hieman kuprulla. Liukuestepohja oli pehmeää kumin tapaista ainetta joten ajattelin, että silittämällä se kuumenee ja pehmenee sen verran, että ottaa muotonsa. Tämä ajatus toimi.


Lähes kahden viikon työrupeaman jälkeen matto oli valmis. Ei täysin symmetrinen, mutta mielestäni aika onnistunut. Aikaa kului tolkuttomasti, peukalot turposivat, sain neulanpistoja sormiini reilusti yli siedettävän määrän, hermot menivät useaan kertaan ja juuttinaruakin kului reilusti yli kilometri. Siltikin olen sitä mieltä, että kannatti. En kuitenkaan ole ihan heti tekemässä vastaavaa uudestaan.

Tämä projekti on toteutettu yhteistyössä Lanternan Iskun kanssa.