keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Valkoisesta yöpöydästä tuli Mona Lisa -pöytä


Sain joulukuussa valkoisen yöpöydän, joka odotti pari kuukautta milloin missäkin nurkassa, että saisin jonkinlaisen idean.


Olin ensin ajatellut Aku Ankkoja, mutta saatuani tädiltäni askarteluja varten kopion Mona Lisasta, muutin onneksi mieleni. Kaivoin esiin jäätelötikkupussin.


Leikkasin niistä saksilla pyöreät päät.


Liimasin ne pöytälevyn sivuihin ja hyllylevyn etuosaan. Lopuksi vielä hioin terävät leikkauskohdat.


Sitten maalia. Maalasin pohjakerroksen epätasaisesti siniharmaalla huonekalumaalilla. Painelin vielä kosteaa maalipintaa kuivalla pyyhkeellä, että sain sen röpelöiseksi.


Sen jälkeen lisäsin päälle vaaleampaa huonekalumaalia taas epätasaisesti.


Maalin kuivuessa liimasin oveen oikeaan kokoon leikatun Mona Lisan.


Kun maalipinta oli kuiva, päätin koristella pöytätason ja sivulevyt kultaisin viivoin. Teippasin viivojen paikat ja sitten olikin helppo sutia kun ei tarvinnut varoa.


Poistin teipit heti maalauksen jälkeen ja maalasin pöytälevyn viivojen kulmiin vielä yksinkertaiset kukat.


Päätin vielä käyttää sivulevyjen koristeluun vanhat italialaiset kehykset. Poistin taulut ja liimasin tyhjät kehykset pikaliimalla yöpöydän sivuihin.


Lopuksi vielä lisäsin kultamaalia sinnetänne ja levitin pintaan antiikkivahan.


Sitten vielä lakka päälle.


Ei varmasti löydy tällaista ihan jokaisesta makuuhuoneesta.


maanantai 27. helmikuuta 2017

Projekti audiokanto


Joskus tulee vastaan niin hauska projekti, että se on pakko ottaa vastaan ihan vain siksi ettei ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa.


Mulle tällainen projekti oli kanto johon piti saada piilotettua mp3-soitin.


Ensin tein reikäsahalla kantoon kolon reunat.


Ensimmäinen kerta kun käytin edes moista. Oli aika jännää.


Kun reunat olivat tarpeeksi syvät, otin käyttöön taltan ja vasaran ja tein kolosta onton.


Nopea kokeilu, että soitin mahtuu.


Kannon sivuun porasin reiät virtajohdolle ja kuulokkeille.


Sen jälkeen pehmustin kolon kauttaaltaan.


Nyt piti kokeilla johtojen kanssa. Toimii. Kolo on juuri niin pieni, että johdot lukittuvat paikoilleen eikä soitin pääse liikkumaan.


Kannen leikkasin vanerista.


Laitoin vielä saranan ja lukkosysteemit, joita varten tein taltalla kolot kantoon.

 
Lopuksi niittasin vielä pehmusteläpän soitinkolon päälle.


Lukko paikoilleen ja kanto oikeinpäin. Tästä voi kuunnella kuunnelmaa Vuotalossa http://www.vuotalo.fi/ Ihmisen mittakaava -näyttelyssä 7.3.-26.8.2017.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Peili sisustustaulusta ja rikkinäisistä koruista


Joskus netissä tulee vastaan ideoita joita on pakko kokeilla. Tällä kertaa päätin kokeilla koruista tehtyä blingbling-peiliä.


Olin saanut entiseltä työkaverilta tuunattavaksi tällaisen sisustustaulun.


Päätin kokeilla kuvan päälle palapeiliä. Se oli juuri oikean kokoinen joten liimasin sen kiinni.


Mulle on kerääntynyt valtavat määrät rikkinäisiä tai muuten vaan turhia koruja ja ajattelin vihdoin kokeilla tehdä niistä peiliin kehyksen.


Aloitin reunoista ja liimasin "aluskerroksen" niistä helmistä ja koruista joiden ei mielestäni tarvitsisi näkyä liikaa.


Alimman kerroksen helmien väliin pursotin kimalleliimaa ja jätin kuivumaan.


Kerros kerrokselta liimasin lisää koruja ja jätin peilin aina välillä kuivumaan.


Muutaman päivän jälkeen peili oli valmis.


Kehykset pysyvät hyvin kasassa eikä mitkään osat irtoile.


Jopa vähän painavammat ketjut pysyvät tukevasti paikoillaan. Toisaalta, tähän on käytetty todella paljon liimaa. 


Peili pääsi seinälle vaikka tyttären mielestä se on kamala :D


lauantai 4. helmikuuta 2017

Kerroslautanen vanhoista astioista


Tänään päätin kokeilla sitä kuuluisaa kerroslautasta vanhoista eripariastioista.


Mun täti oli joskus keräillyt pieniä kahvikuppeja ja pari kuukautta sitten hän päätti tuoda niitä mulle askarteluja varten.


Liimailin pikaliimalla kuppeja ja lautasia yhteen ja tein niistä tornin. Huomasin tässä kaksi asiaa; kuppien keskittäminen oli yllättävän vaikeaa ja pikaliima ei kuivu nopeasti jos sitä laittaa liikaa.


Onnistuin tietenkin liimaamaan myös sormeni, kuinkas muuten, mutta loppujen lopuksi sain aikaan peräti kolme kerroslautasta. 



torstai 19. tammikuuta 2017

Viinilaatikko muuttui lehtikoriksi


Löysin puisen viinikorin josta ajattelin tehdä pöydän.


Hetken asiaa mietittyäni totesin, että se oli aivan liian pieni yöpöydäksi. Esikoinen tuli käymään ja pyysi, että teen siitä lehtikorin.


Ensin vahasin pinnan antiikkivahalla. 


Vahan kiillotuksen jälkeen lisäsin laatikon alle pyörät. Ne on helppo irrottaa jos tuntuu, että laatikon haluaa laittaa vaikka hyllyn päälle lattian sijaan.


Muistin, että kaapissa oli paksua köyttä ja päätin käyttää sitä koristeena reunoissa.


Sitten vielä kahvat sivuihin samasta köydestä ja muutamasta vanhasta nahan palasesta.


Ja lopuksi muutama ruosteinen vanha huonekalunaula.


Ei yhtään hullumpi näin pienellä vaivalla.


Toivottavasti lapsi tykkää :D


Ja jos ei niin otan tämän itselleni...