sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pöytä skeittilaudasta ja vanhasta tuolista


Kesä on tulossa ja pihalla oli iso kasa vanhoja skeittilautoja. Niiden joukossa oli aikansa elänyt, nyt jo aikuisen veljeni lauta, jota en millään ole raaskinut heittää pois. Mietin mitä sillä voisi tehdä ja sain ajatuksen pöydästä. Mistä jalat? 


Yhtäkkiä muistin, että äidilläni oli huonokuntoinen vanha puutuoli, jota ei enää kannattanut korjata. Siispä tuolia hakemaan.


Ihan ensimmäiseksi laitoin tuolin osiin ja sahasin selkänojan irti. Sen jälkeen irrotin skeitistä pyörät.


Sitten kokeilin lautaa tuolin jalkojen päälle. Toistaiseksi kaikki oli hyvin, mutta varsinaisen jalkakehikon teko osoittautui haasteelliseksi. Tein lukuisia laskuvirheitä ja jouduin aloittamaan alusta monta kertaa. Siinä säheltäessäni olin saanut puujalat lohkeamaan ja tehnyt muutaman ylimääräisen reiänkin. Muutaman tunnin kiroilun jälkeen kehikko oli kuitenkin valmis ja ruuvasin laudan siihen kiinni. Sen jälkeen korjasin aiheuttamani tuhot puupakkelilla.


Yön yli kuivuttuaan pakkeli oli valmis hiottavaksi. Hioin koko pöydän päällistä lukuunottamatta. Sen jälkeen oli koristeiden aika. Päätin tehdä formularuudut molempiin sivuihin. Mittasin halutun alueen leveyden ja korkeuden.


Piirsin lyijykynällä puun pintaan ruudukon ja maalasin sitten joka toisen ruudun mustalla akryylilla.


Kun ruudukot olivat valmiit, oli aika ottaa taas esiin antiikkivaha ja teräsvilla.


Levitin vahaa ohuen kerroksen pöydän pintaan, mutta jätin taas päällisen ilman. Puolen tunnin jälkeen kiillotin vahan pehmeällä räsyllä.


Lopuksi vielä paksu kerros venelakkaa sekä ruutuihin, että päälliseen, niin veljen kirjoitukset pysyvät tallessa jatkossakin.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Leikkuulaudasta peili


Heti kun näin tämän vanhan leikkuulaudan sain ajatuksen tehdä siitä peilin.


Tuumasta toimeen. Mitään hiontaa tai muuta ei tarvittu joten pääsin samantien hommiin.


Ensin vahasin pinnasta sen osan joka jäisi näkyviin. Peilin alle jäävän pinnan jätin vahaamatta.


Sitten liimasin leikkuulaudan keskelle palapeilin. Toisen samanlaisen pistin vasaralla kappaleiksi.


Liimasin peilinpaloja reunoista alkaen ja jätin jokaisen palan väliin raon kaakelimassaa varten. Palojen väliin liimailin lasikiviä.


Kun kaikki palat olivat paikoillaan valmistin kaakelimassan ja levitin sitä paksun kerroksen peilien päälle niin, että kaikki raot varmasti tulevat täytettyä.


Otin enimmät kaakelimassat kostealla räsyllä ja nuolijalla pois ja jätin peilin kuivumaan. Muutaman tunnin kuluttua kaakelimassa oli tarpeeksi kuiva kiillotukseen. Siinä menikin tovi, mutta lopputulos on aika kiva.


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Ruman tuolin tarina


Joskus asiat tuntuvat mahdottomilta toteuttaa. Olin järkyttynyt kun kaverini toi minulle vanhan ruman tuolin, jonka istuinosakin oli vaihdettu täysin vääränlaiseen.


Aloitin mahdottoman projektin hiomalla tuolin pinnan hyvin karkealla paperilla.


Istuinosan päällystin liisteröimällä sen päälle vanhojen venäläisten vihkojen sivuja.


Kun olin saanut koko istuinosan valmiiksi, kuivatin tapettiliisterin hiustenkuivaajalla.


Seuraavaksi lakkasin tuolin puu-osat epätasaisesti valkoisella huonekalulakalla.


Odottaessani lakan kuivumista, kieritin jalkojen tukipuihin juuttinarua. Se ei tarvitse liimaa, vaan pysyy ihan hyvin paikoillaan ilmankin.


Sitten sain idean liimata tuoliin sisustustarran.


Kun tarra oli paikoillaan, oli aika levittää vielä antiikkivaha tuolin pintaan. Levitin sitäkin hyvin epätasaisesti.


Puolen tunnin imeytymisen jälkeen kiillotin vahan pehmeällä räsyllä ettei tuoli jäisi liian tummaksi. Lopuksi vielä venelakka ja ruma tuoli oli valmis lähtemään omaan kotiinsa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Sähellystä käsisaippuapullon kanssa


Mistä tietää, että olen tylsistynyt? Siitä, että saan idean jossa ei ole mitään järkeä. Tänään sellainen oli käsisaippuapullon tuunaus. 

Olin ostanut joulun alla Citymarketista valtavan käsisaippuapullon, litran vetoisen. Nyt, yli puolet käytettynä, se näytti aika aneemiselta. Sen sijaan, että olisin täyttänyt sen, sain pähkähullun ajatuksen tuunaamisesta. Huomaa, että on sunnuntai.


Tuumasta toimeen. Ensin suihkutin pullon pintaan kullan väristä spray-maalia.


Sen jälkeen kaivoin kaapista kaikki ne kynsilakat, jotka odottivat kuivumista koska eivät olleetkaan oikean värisiä


Ennen kynsilakoilla sotkemista kaivoin vielä esiin tarralliset koristenauhat, jotka olin ostanut jo aiemmin ja liimasin ne pulloon.


Sitten ne kynsilakat. Ensin yritin söpöjä pieniä pisteitä ja kun hermot meni, päädyin kaatamaan kynsilakkapulloista  ihan kunnon lirut. Nehän tietenkin valuivat miten sattuu ja kääntelin saippuapulloa niin että valumat vaihtelisivat suuntaa.

Ongelma tuli siitä, että kynsilakat valuivat myös koristenauhojen päälle joten jouduin lopulta ottamaan ne pois. 

Kuivatin saippuapullon hiustenkuivaajalla ja teippasin kynsilakat piiloon, jotta voin maalata ylimenneet valumat kultamaalilla.

Taas kuivatus, että saan koristenauhat uudestaan paikoilleen. Olisi ollut helpompaa vaan täyttää se pullo.


lauantai 5. maaliskuuta 2016

Ikean keittiöjakkaran uudistus


Kävin muutama viikko sitten läheisellä kirpputorilla. Myyjä päivitteli kuinka ihmiset olivat taas heittäneet talon roskakatokseen hyviä tuoleja. 


Uteliaisuuteni heräsi ja pyysin häntä avaamaan roskakatoksen oven. Tuolit eivät olleet kiinnostavia, mutta mukaani tarttui huonosti maalattu puinen Ikean jakkara. Päätin tehdä siitä jotain.

Ensin vaihdoin muutaman ruuvin ja sitten mietin mitä tekisin. Mieleen tuli miljoona ideaa, mutta muistaessani kaapissa lojuvan tapettirullan, päätin päästää itseni helpolla ja käyttää sitä.


Ensin piirsin tasojen rajat tapetin kääntöpuolelle ja sen jälkeen leikkasin palat muotoonsa.


Sitten liisteröin palat paikoilleen ja kuivatin liisterin hiustenkuivaajalla.


Jakkara näytti mielestäni tylsältä, joten leikkelin sen pintaan sisustustarran jolle ei vielä ollut löytynyt paikkaa.


Seuraavaksi oli vuorossa antiikkivaha, että saisin pinnasta rustiikkisen. 


Levitin vahaa ohuen kerroksen ja jätin imeytymään. Tällä kertaa en kiillottanut sitä vaan annoin olla ja lakkasin pinnan kertaalleen venelakalla. Koko projektiin meni aikaa reilu tunti ja lopputulos oli yllättävän kiva.


tiistai 1. maaliskuuta 2016

Lamppu lasten muovileluista


Lasten muovileluja kertyy jostain syystä ihan tolkuttomat määrät. Osa menee kiertoon ja osasta voi tehdä vaikka tällaisen lampun.


Aloitin projektin keräämällä lelulaatikosta muovisia koiria ja kissoja joilla ei kukaan ole leikkinyt aikoihin. Kiinnitin niitä kuumaliimalla yksi kerrallaan vanhan pöytälampun jalkaan.


Kun olin saanut kaikki lelut paikoilleen ja liima oli kuivunut, oli aika teipata johto ja lamppuosa maalausta varten. Tämä olisi kannattanut tehdä jo ennen eläinten liimausta, sillä tässä vaiheessa se vei tuhottomasti aikaa ja oli hankalaa.


Teippauksen jälkeen otin pahvilaatikon "maalaamoksi" ja maalasin sen sisällä lampun useaan kertaan valkoisella spray-maalilla.


Kun maali oli kuiva, oli aika kokeilla varjostinta ja ihastella hetki lopputulosta.


Tähän voi käyttää mitä tahansa muovifiguureja ja on tosi nopea tehdä. Koko projektiin meni aikaa noin kaksi tuntia.





torstai 25. helmikuuta 2016

Maustehylly muuttui hajuvesihyllyksi



Olin leikkauksessa ja sen takia lääkäri kielsi minulta kuukaudeksi kaikki raskaammat työt. Viikon ehdin maata sängyn pohjalla kun jo alkoi sormia kuumottaa. Se, että en saa imuroida, ei haittaa pätkääkään, mutta näpertely, huh! 

Ei raskasta, eli ei huonekaluja, hiomista, nostelua tai kumartelua. Mitä sitten? Jotain kevyttä mitä voi tehdä paikallaan seisten? Muistin saaneeni serkultani maustehyllyn.


En ollut vielä sen suuremmin sitä ehtinyt miettiä, mutta nyt yritin keksiä edes jonkun järkevän ajatuksen. Maustehylly oli maalattu huonosti ja siinä oli maalivalumia. Hiominen ei kuitenkaan tullut kysymykseen. 


Koska en saanut hioa hyllyä, päätin päällystää sen. Ensin mietin servettejä, mutta niitä ei ollut. Sitten muistin, että olin ostanut jostain syystä kirpputorilta kasan kiiltokuvia. Syntyisikö niistä jotain? Kaivoin kiiltokuvat, pensselin ja tapettiliisterin ja päätin kokeilla.


Alkuperäinen ajatus oli liisteröidä "rumat" kiiltokuvat alimmaisiksi ja tehdä päällimmäinen kerros vaaleanpunaisista kimalleruusuista, prinsessoista ja muusta söpöstä, mutta kiiltokuvat loppuivatkin kesken. Taas piti improvisoida.


Hetken mietittyäni keksin, että jos sudin pintaan kuivalla pensselillä valkoista akryylia, saattaisin saada rumat kiiltokuvat piiloon. 


Nyt alkoi jo näyttää paremmalta, mutta en vieläkään ollut täysin tyytyväinen. Halusin pinnasta vanhemman näköisen.


Sen toteutin levittämällä ilman pensseliä ja kumihanskat kädessä hyllyn pintaan vuoron perään antiikkivahaa ja valkoista akryylia.


Kun olin tyytyväinen hyllyn pinnan sävyyn, oli aika miettiä koristeita. Tällä kertaa päädyin vanhoihin metallinappeihin ja rikkinäisiin korvakoruihin.


Naputin vasaralla nappien pohjat tasaisiksi ja liimasin ne kiinni hyllyyn. Sen jälkeen irrotin korvakorujen kaikki osat ja mallailin niitä hyllyn sivuihin.


Kun olin saanut kaikki koristeet liimattua, lakkasin hyllyn kertaalleen venelakalla. Sen kuivuttua päätin vielä ruuvata pari koukkua koruja varten ja maustehylly oli valmis uuteen elämäänsä hajuvesihyllynä.