keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Vanhojen tuolien uusi ilme


Sain entiseltä työkaverilta kaksi vanhaa tuolia, jotka piti korjata ja tuunata.


Toisen tuolin liimaukset olivat pettäneet ja toisessakin ne jo antoivat periksi.


Aloitin homman purkamalla tuolit, hioin vanhat liimat pois ja kasasin tuolit uudelleen.


Maalien rapsiminen kävi tällä kertaa ihan karkealla hiomapaperilla.


Alunperin oli puhe maalauksesta, mutta päätin kuitenkin ehdottaa vahausta.


Se ei tuntunut tuolien omistajan mielestä "omalta", vaan hän toivoi, että tekisin tuoleista tämän lipaston tyyliset.


Tuumasta toimeen. Ensin maalasin pinnat Ikean värillisillä kuultomaaleilla.


Sen jälkeen sotkin pintaan epätasaisesti sävyiltään tummempia värejä.


Kirkkaat värit vanhensin antiikkivahalla.


Punaisiin poikkipuihin tein todella yksinkertaiset koristukset. Lopuksi vielä lakkasin tuolin kauttaaltaan.


Nyt tuoli alkoi jo näyttää siltä miltä pitikin.


Viimeinen vaihe oli istuin. Vaihdoin siihen sekä pehmusteen, että päällisen.


Toivottavasti tuolien omistaja on tyytyväinen lopputulokseen. Seuraavaksi toisen tuolin kimppuun.






2 kommenttia: