perjantai 29. tammikuuta 2016

Vähän hipimpi lamppu


Mun projektien kanssa käy jostain syystä aina niin, ettei mistään tule koskaan sellaista mitä on alunperin ajatellut.


Sain tällaisen kattolampun josta puuttui osa varjostimien laseista. Alunperin ajatuksena oli maalata se vihreäksi ja tehdä uudet varjostimet maalatuista palapelin paloista.

Mun veli tuli käymään ja näytin lamppua. Siitä tuli puheeksi candyvärit joita automaalarit käyttävät. Metallinhohto tulee niissä maalin läpi. Pitää vain sekoittaa autolakkaa ja värillistä puupetsiä. Autolakkaa ei tosin voi sisällä käyttää, joten ajattelin kokeilla venelakkaa. Vaihdoin värin vihreästä punaiseen. Rautakauppaan siis.


Ostin kahta erilaista mahongin väristä petsiä; spriipohjaista ja alkydipetsilakkaa.
Alkydipetsi näytti ruskealta eikä punaiselta joten sekoitin purkissa pienen määrän spriipohjaista ja venelakkaa. Toimii. Sitten maalaamaan.


Maalaus pensselillä oli yllättävän vaikeaa. Väri kuivui liian nopeasti ja valumia tuli vaikka mitä teki. Hetken mietin miten seivata tilanteen. Keksin töpötellä pensselillä hienoa punaista koristehiekkaa märän maalin päälle. Tämä piilotti valumat ja teki pinnasta aika erikoisen.


Rungon kuivuessa oli aika miettiä varjostimia. Liisteröin lasisiin varjostimiin erilaisia pitsi- ja sifonkihuivin palasia ja jätin ne yöksi kuivumaan.

Aamulla kovettuneista kankaista oli helppo leikata ylimääräiset reunat pois.


Sen jälkeen maalasin kankaat akryyleilla ja pyyhin märän maalipinnan räsyllä, että kankaiden kuviot tulevat näkyviin. Sen jälkeen vielä lakkasin venelakalla pinnan, että siitä voisi tulevaisuudessa pyyhkiä pölyt vaivatta.



Sitten tulikin ongelma. Laseja ei ollut riittävästi, joten piti keksiä jotain muuta. Yhden päivän kokeilin vaikka mitä; kristalleja, tölkkiklipsuja, palapelin paloja. Mikään ei toiminut. Revin kaiken irti. Olin ajatellut asiat väärinpäin. Jokaisessa lasin kohdassa oli kiinnikkeet sekä ylhäällä, että alhaalla. Jotenkin olin saanut päähäni, että niitä pitää käyttää vaikkei lasia olekaan. Koristeiden pitäisi silloin pakosta olla pystysuunnassa.

Onneksi tajusin mennä nukkumaan, koska seuraavana aamuna keksin, että lasinpidikkeet saa pois ja koristelu voi mennä vaakasuoraan. Päätin tehdä sen helmistä ja lasinpaloista jotka olin ottanut talteen vanhoista kattokruunuista.

Lopuksi vielä paljon vapaasti roikkuvia erilaisia "kristalleja" ja lamppu oli valmis.
Tähän projektiin meni kaikkiaan neljä päivää ja nyt on sormet niin täynnä haavoja, että en kyllä taas hetkeen tee mitään.




tiistai 26. tammikuuta 2016

Vessajuttu



Tämä projekti on vaatinut valmistuakseen vuosien luomistyön, satoja suihkuja ja lukemattomia istuntoja. Lopputulos on viimeisen päälle hiottu ja varsin pehmeä istuskella.


Ihan aluksi meillä oli tällainen Ikean puinen istuin (kuva lainattu Ikean sivuilta). Se oli tietty hirmu nätti ja siksi sen ostinkin, mutta koska asioiden loppuun saakka ajattelu ei ole mun paras puoleni, jätin täysin huomiotta sen tosiasian, että kukaan järkevä ihminen ei laita puista istuinta suihkun viereen.

Kaikki oli siihen saakka ihan hyvin kunnes tuli se päivä, että piti varoa saavansa tikun takamukseensa vessassa käydessään. Lapsiperheessä ei kaivata yhtään ylimääräistä tikkua, joten irrotin istuimen, hioin ja maalasin sen kirkkaan punaisella huonekalumaalilla. Itseasiassa innostuin punaisesta niin, että sudin sillä kaikkea mitä nyt mieleen tuli mm. pari tuolia.

Taas kului aikaa. En ollut ajatellut sitäkään, ettei huonekalumaali kestä jatkuvaa suihkuttelua. Se rupesi tietenkin lohkeilemaan ja taas piti pelätä pyllyjen puolesta.

Päätin kokeilla josko vielä kerran saisin mokoman pelastettua. En edes vaivautunut irrottamaan istuinta vaan pesin sen ja aloitin hiomaan punaista maalia pois mahdollisimman karkealla paperilla. Ja kas, hetken aikaa hiottuani istuin alkoi näyttää aika rockilta. Päätin jättää osan punaisesta paikoilleen. Jatkoin hiomista karkealla kunnes olin tyytyväinen punaisen määrään. Sitten vaihdoin hienompaan paperiin jotta istuimesta tulisi pehmeä. Vahingosta vihdoinkin viisastuneena laitoin päälle vielä kolme kerrosta venelakkaa. Nyt se kestää myös sitä vettä.

Tämän kaiken voi tietenkin tehdä nopeammallakin aikataululla ihan uudellekin istuimelle; istuin + huonekalumaali + hionta + lakka.

On mieltä ylentävää istua pöntöllä kun tietää sen olevan ihan uniikki xD

 

Täydennystä kaappiin

Päätin tänään uhmata sadetta ja loskaa ja hakea muutamia tarvikkeita paria tulevaa projektia varten. Ensin kävin Prismassa vain huomatakseni, ettei siellä ollutkaan mitään niistä aineista mitä olin tullut hakemaan. No, mikäpä siinä, mennään rautakauppaan. 

Yhtäkkiä sain ajatuksen kahdesta kärpäsestä yhdellä iskulla; menenkin ennen rautakauppaa sekä kirpputorille, että kierrätyskeskukseen koska tarvitsen myös niitä "koristeita".


Löytyihän niitä kaikenlaisia. Näitä sitten liimaillaan milloin mihinkin. Vähän kummastutti taas kierrätyskeskuksen hinnat; puiset palapelin palat 20€/kg.

Seuraavaksi rautakauppaan. Hitsi miten paljon kaikkea kivaa siellä on. Hiplailin tapetteja ja purnukoita, ihastelin kaakeleita ja efektimaaleja ja lopulta pakotin itseni oikealle hyllylle.


Sieltä tarttui mukaan ne mitä olin tullut hakemaan; antiikkivaha, teräsvilla ja mahonginpunainen petsi. Näitä pitää olla kaapissa aina. Varsinkin toi vaha on ihan mun lemppari, se on tosi helppo käyttää ja tuoksuu ihan Indiskalle.


Kun vihdoin pääsin kotiin mun jalat näytti tältä. Varpaiden sulatukseen menee varmaan viikko.
 

maanantai 25. tammikuuta 2016

Nyt mä hölmöilen Facebookissa

Kekkasin sitten viime yönä valvoa kolmeen saakka ja avata tälle blogille myös oman Facebook-sivun. Se löytyy täältä:
Ja koska mä olen tumpula tän blogin kanssa, en osaa laittaa tähän sitä hienoa "Tykkää Facebookissa" - peukkua. Joku päivä se kuitenkin tänne ilmestyy.

Yllätys on ollut suuri kun huomasin, että täällä on käyty kurkkaamassa parin viikon aikana lähes 1000 kertaa (joista todennäköisesti 995 on ihan omia klikkauksia :D ). Kiitos ja kumarrus - toivottavasti pysytte mukana myös jatkossa <3

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Afrikkalaistyylinen keittiöjakkara


Monesti mulle käy niin, että innostun uusista jutuista, mutta kotona jo olemassa olevat ja kunnostusta kaipaavat tavarat jäävät huomiotta. Tänään päätin hoitaa yhden niistä pois päiväjärjestyksestä.


Mulla oli tämmöinen kamalan ruma keittiöjakkara. Olin vuosia sitten maalannut pinnan, mutta se oli jo aikansa elänyt. Piilottelin sitä milloin missäkin ja mietin, että olispa kiva jos sitä kehtaisi vaikka jopa pitää esilläkin. Se vaan jäi ja jäi. 

Tänään mulla ei sitten ollut mitään kummempaa tekemistä ja jakkara osui silmiin. Muistin joskus katsoneeni tuunausohjelmaa, jossa Anu Harkki päällysti samanlaisen jakkaran kangassuikaleilla. 

Ihan ensin piti kuitenkin ruuvata astintasot irti.


Sen jälkeen kaivoin kaapista pussin, jossa olin säilyttänyt kaiken maailman kangaspaloja tulevia tuunailuja varten.


Löysin sieltä rikkinäisen marokkolaisen Poufin ja päätin kokeilla mitä siitä saisi aikaiseksi.


Leikkasin lattiatyynystä ehjät osat ja levitin paksun kerroksen liimaa tason päälle. 


Sen jälkeen niittäsin nahkapalat puuhun.


 Kahteen pienempään tasoon jäi rumat liitoskohdat ja mietin miten saisin ne piiloon.


Muistin ostaneeni juuri vähän aikaa sitten Suomalaisesta Kirjakaupasta kankaisia ornamenttiliuskoja ja päätin kokeilla miten ne sopivat. Toisen liimasin ja kaksi muuta liisteröin. Liisteröinti oli huomattavasti parempi vaihtoehto.


Taas kangaspussille. Tällä kertaa valitsin mielestäni juuri tähän sopivat kankaat ja revin ne ohuiksi suikaleiksi.


Tein vesi-liimasekoituksen (1 osa Erikeeperiä, 2 osaa vettä) ja aloitin kangassuikaleiden kierittämisen metallijalkojen ympäri. Ensin yritin kastella kankaat pensselillä, mutta lopulta keksin upottaa suikaleet liimaveteen ja puristaa kuivaksi. Sotkuista, mutta helpompaa kuin pensselillä.


Kun jalat olivat valmiit, oli jäljellä ohuet metalliset tukiraudat jalkojen välissä.


Olin kyllästynyt liimavedellä sotkemiseen, joten päätin käyttää tähän juuttinarua. Kieritin narun tiukasti ohuen putken ympärille. Tähän ei tarvitse edes liimaa vaan naru pysyy paikallaan jos se vaan on tarpeeksi tiukalle kieritetty.


Nyt oli kaikki metalliosat piilossa. Oli aika ruuvata tasot paikoilleen.


Nyt alkoi jo näyttää joltain. Tosin ylimmän tason kamelin kuva oli väärinpäin, sille ei voinut enää mitään. Nyt oli jännää, sillä jakkara piti vielä lakata kauttaaltaan, enkä ollut yhtään varma miten venelakka käy nahan päälle. Sekin on nyt selvinnyt; käy muuten ihan hyvin :)


lauantai 23. tammikuuta 2016

Sarjakuvatuoli


En lannistunut epäonnisesta kummitustuolista, vaan päätin ottaa heti käsittelyyn sen kaverin. Lähtötilannehan oli tämä


Päätin hyödyntää tässä Aku Ankkoja. En kuitenkaan tykkää jos tavara on kauttaaltaan päällystetty sarjakuvilla tai muilla, joten osa tuolista piti maalata.


Kaapissa oli kahta huonekalumaalia, joista päädyin lopulta siniseen.


Maalasin ne osat tuolista joita en aikonut päällystää sarjakuvilla. Maalien rajoista ei tarvinnut huolehtia, koska varsinainen rajaus tapahtuisi Aku Ankoilla. Sain tässä vaiheessa ajatuksen maalipinnan krakeloinnista.


Siihen tarvitsin pullon vesiliukoista askartelumaalia jota levitin sinisen alkydipohjaisen maalin päälle.


Yhden maalikerroksen jälkeen tuoli näytti tältä. Levitin vielä lisää valkoista askartelumaalia pintaan ja jäin odottamaan.


Pikkuhiljaa maalipinta alkoi krakeloitua. Jätin tuolin kuivumaan.


Kuivumista odotellessani leikkelin Aku Ankoista tarvittavia paloja.


Kun olin leikannut niitä mielestäni tarpeeksi oli aika aloittaa liisteröinti.


Tämä olikin sotkuista hommaa ja onnistuin liisteröimään käsieni lisäksi myös hiukseni. Selkänojan koristereiän liisteröin tässä vaiheessa umpeen. Kun koko tuoli oli valmis jätin sen kuivumaan yön yli.


Aamulla tuoli näytti tältä. Oli aika leikata mattoveitsellä koristereikä näkyviin. 


Sen jälkeen viimeinen silaus; kaksi kerrosta venelakkaa. Onnistuin lakatessani kastamaan lakkapensselin myös kahvikuppiini peräti kahdesti, mikä on selkeä todiste siitä, että mä sähellän keskivertoa enemmän näiden projektieni kanssa. Lakan kuivuttua tuoli oli valmis käyttöön. Aikaa tähän kaikkeen kului muutama tunti.


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kummitustuoli

Yleensä kerrotaan vain niistä onnistumisista. Onnistuminenhan on hienoa, tulee voittajafiilis. Mä ajattelin nyt jakaa yhden epäonnistumisen ihan vaan siksi, että niitäkin tapahtuu ja varsinkin kun kokeilee jotain uutta. Epäonnistumisista oppii, jos ei muuta, niin ainakin sen miten asioita ei kannata tehdä. 

Epäonnistuneissa tapauksissa aina välillä tulee mieleen, että miksi mä en vaan maalannut? Että miksi piti taas yrittää olla mukamas erikoinen? Lupaava alku meni ihan reisille. Tämä on tarina siitä.

Ensin oli kaksi tuolia.


Alkuperäinen ajatus oli tehdä valkoinen söpö joku. Keksin liisteröidä ruman pitsihuivin istuimeen.


No niin tein. Liisteröin kankaan kiinni ja koska olin kärsimätön, kuivatin liisterin hiustenkuivaajalla.


Tässä vaiheessa päätinkin tehdä afrikkalaistyylisen tuolin.


Siitä sitten irrottamaan kuvaa kangastaustasta. Varsinainen päähänpisto tämäkin.


Kuva kiinni selkänojaan. Ajattelin sitten myöhemmin mattoveitsellä muotoilla kuvan. 


Liisterin kuivuttua leikkasin kankaan ylimääräiset reunat pois.


Päätin tehdä istuimen reunat jäätelötikuista. Innostuin laskemaan, että tätä tuolia varten on pitänyt syödä noin 50 jäätelöä. Leikkasin valtavan määrän oikean kokoisia paloja.


Sitten liimasin ne istuimen reunoihin niin, että jäljelle jäänyt osa kangasta jäi jäätelötikkujen alle. Tämä vaihe kesti ja kesti. Päätin etten teekään afrikkalaistyylistä tuolia ja revin kuvan irti.


Noniin, istuimen pitsi ja reunat olivat valmiit ja selkänojan kuva poissa. Nyt piti hioa jäätelötikkujen alareunat, koska ne olivat leikkaamisen jäljiltä liian terävät ja osa hieman liian pitkiä. Seuraavaksi maali. Kas, valkoista ei yllättäen ole, vaikka olin ihan varma, että sitä piti olla purkillinen.


Otetaan sitten kerman värinen seinämaali. Se riittää juuri ja juuri kertaalleen maalaukseen.


Hienoa! Mitäs sitten? No nyt keksin siirtää vanhan valokuvan selkänojaan.


Printti kuvasta ja Gel Mediumia. Asetin kuvan paikoilleen ja koska se olisi valmis vasta seuraavana päivänä, päätin jatkaa tuolin pintakäsittelyä lukuunottamatta kohtaa johon olin kuvan läntännyt.


Tästä lähti menemään pieleen. Koska mä tykkään antiikkivahasta, tungen sitä joka paikkaan, vääräänkin. Kaikki ei vaan näytä kivalta sen kanssa, mutta aina mun on pakko yrittää.

Tuolista tuli tumma ja sotkuinen. Väsyneenä ei pitäisi ylipäänsä ideoida yhtään mitään - tai ainakin jättää toteutus johonkin pirteämpään hetkeen. Nyt mun väsynyt ja huono ideani oli sotkea lisää. Ja tein sen sitten turkoosilla kuultomaalilla. Lopputulos oli vähintäänkin karmea.


Että miten voi ihminen pilata hyvän alun ihan vaan hölmöyttään? Päätin mennä nukkumaan ja pohtia ongelmaa seuraavana päivänä.


Aamulla join kahvin ja katselin tuolia. Otin kahvikupin mukaan kylppäriin ja hinkkasin pehmeällä keittiösienellä siirtokuvan valkoisen paperipinnan pois. Hinkkasin vielä lisää, että saan kuvan rikki ja näyttämään siltä, että se olisi ajan saatossa kulunut itsekseen pois. Toinen ajatusvirhe, ihan selkeä moka, oli se etten ajatellut ettei seinämaali kestä vettä ja hinkkausta. Sekin kuoriutui pois. Että miten meni noin niinku omasta mielestä?

Tämä ongelma vaati lisää kahvia, paljon lisää. Kofeiinieuforiassa muistin, että kaapissa on valkoista huonekalulakkaa. Sitä siis.


Kokeilin lakkaa jäätelötikuille. Toimii...ehkä. Sitten tajusin, että selkänojastahan pitää ensin tehdä samanlainen oksennusläjä kuin muustakin tuolista. Kaivoin taas esiin vahan ja turkoosin kuultomaalin ja rupesin sotkemaan. Kuvasiirroksen jätin paikoilleen mukamas maalikerrostumaefektin takia. Kuulostaa hienolta, eikö? Tosiasiassa olin niin kurkkua myöten täynnä koko tuolia, etten enää jaksanut ruveta kuvan kanssa pelleilemään. Olkoon siinä.


Kahden ohuen lakkakerroksen jälkeen tuoli näytti tältä. Ja sitten mä taas löysin sen kirotun vahapurkin kädestäni. Enkö mä just päättänyt ettei sitä sotketa joka paikkaan? Tällä kertaa tein sillä sitten varjostuksia ja korostin omia virheitäni ihan tarkoituksella. Joihinkin kohtiin räiskin taas ihan kunnolla, mutta onnistuin jotenkuten hillitsemään itseni. 


Nyt tuoli näytti lähinnä laholta. Hienoa!


Istuinosan pitsistä kuitenkin rupesi löytymään sävyjä.


Oli selvästi aika viedä vahat ja maalit kaappiin ennen kuin kaljuuntuisin kokonaan. Projekti ei kuitenkaan ollut ohi, vielä puuttui venelakka.


Venelakka korostaa värejä, suojaa kosteudelta ja saa pinnan tuntumaan samettiselta, mutta se myös kellastuttaa muutaman asteen ja varsinkin antiikkivahan kanssa. 

Ohuen lakkakerroksen jälkeen tuoli oli valmis. Hienoa - se oli kuin suoraan kauhuelokuvasta. En ehkä tällä samalla kaavalla tee sitä toista tuolia.