maanantai 18. tammikuuta 2016

Vähän värikkäämpi laatikosto


Ihan tavallisia mäntyisiä huonekaluja löytyy hylättyinä tasaisin väliajoin. Ne on älyttömän helppoja muokattavia.


Lähtötilanne oli tämä. Edes hiontaa ei tarvittu. Irrotin laatikot ja vetimien jämät ja aloitin maalaamalla rungon turkoosiksi Ikean Behandla-kuultomaalilla. Päällisen jätin vielä odottamaan. Rungon kuivuessa maalasin laatikot eri väreillä. Ylimmän laatikon salmiakkikuvio syntyi maalaamalla puolikuivan kuultomaalin päälle mustalla akryylilla ja pyyhkimällä sitten osan mustasta pois. Pyyhkimisen jälkeen vahvistin joidenkin kuvioiden reunoja vielä mustalla ja pyyhin taas osan maalista pois. Toistin tätä sotkemista niin monta kertaa, että olin tyytyväinen. Vetimeksi laitoin vanhan, luultavasti jonkun pikkuleipäkoneen muotin.


Ruskea laatikko on käsitelty antiikkivahalla. Sininen "koristelista" on saatu puisesta pöytätabletista ihan saksin leikkaamalla. Krumeluurit ovat Tiimarin tarrallisia muovikoristeita joista revin tarrat irti.


Punainen laatikko on maalattu kuultomaalilla ja märkää pintaa on paineltu vanhalla pikkuleipämuotilla joka on kasteltu punaiseen akryylimaaliin. Hetken päästä akryyli on pyyhitty pois.


Vihreään laatikkoon levitin ensin kuultomaalin ja siirsin sitten sen päälle vanhan mustavalkoisen kuvan. Kuviointi syntyi painelemalla pintaa kullan väriseen akryyliin kastetulla pitsillä. Metallitähti on jostain joulukoristeesta.


Alin laatikko on maalattu myös kuultomaalilla. Sen päälle liimasin pitsiä. Maalasin pitsin ensin punaisella akryylilla ja sen jälkeen sotkin punaiseen kultaa.


Laatikoiden jälkeen ja rungon kuivuttua levitin päälliseen tumman tammen värisen antiikkivahan. Parin tunnin jälkeen kuillotin vahan ja lopuksi lakkasin sekä päällisen että laatikoiden etulevyt venelakalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti