Joskus tulee huteja. Ajattelee homman olevan helppo ja nopea kunnes aloittaa ja toteaa ettei mikään suju kuten on ajatellut. Niin kävi tämän pöydän kanssa.
Se oli lavalla ihan osissa ja painoi valtavasti ollakseen niinkin pieni. Oletin sen olevan puuta ja että pystyn kasaamaan sen alta aikayksikön. Toisin kävi. Pöytä ei ollut puuta nähnytkään. Se oli jotain kummallista puristelevyä ja jokainen ruuvi sai sen murenemaan.
Normaali ihminen olisi tässä vaiheessa heittänyt osat sinne minne ne kuuluukin, takaisin roskalavalle, mutta en minä. Mun oli ihan pakko ajaa itseni lähes hulluuden partaalle ja purkaa ja kasata toi romu yhä uudestaan.
Yhtäkkiä sain jostain kumman syystä pari ruuvia pysymään. Se tuntui voitolta. Samalla systeemillä kiinnitin loputkin, mutta kas, pöytä ei ollut suora. Olin tehnyt jotain väärin. Taas. Aloitin alusta, en edes muista kuinka monta kertaa, mutta lopulta pöytä seisoi ihan itse jalkojensa varassa, oli jopa suora ja tukeva.
Olin kuitenkin saanut karmeaa jälkeä aikaiseksi ruuvisekoilullani, joten seuraavaksi piti paklata pahimmat. Odotellessani pakkelin kuivumista mietin päällistä ja muistin löytäneeni yli vuotta aiemmin itämaisen rahin jonka koristeellisen päällisen olin ottanut talteen. Se sopi tämän pöydän tyyliin kuin nenä päähän. Liimasin sen pöytään.
Koristelevyn reunat näyttivät ikäviltä joten kaivoin kaapista rikkinäisiä helminauhoja ja aloin liimaamaan levyn reunoihin sikinsokin erilaisia puuhelmiä. Liiman kuivuessa hioin kuivuneet pakkelit ja aloitin varsinaisen pintakäsittelyn.
Pöytä olin alunperin tummanruskea eikä mikään jo olemassa olevista huonekalumaaleistani tuntunut sopivan tähän projektiin. Päätin kokeilla kahta erisävyistä ruskeaa akryylia että saan pintaan eloa. Lopuksi lähes kuivalla isolla pensselillä kullanväristä akryylia sinne tänne ja koska taas innoistuin, sotkinkin sitä ihan kaikkialle. Akryylien ja liiman kuivumisen jälkeen lakkasin pöydän kahdesti venelakalla. Kultapöytä oli valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti