Operaatio Lipasto

Että tällaisen menin sitten ostamaan eräänä syksynä. Taas tuli se vauhtisokeus. Kaksikymmentä euroa on kaiketi joku taikasana, joka saa mun silmät kiilumaan "Pakko saada!" Ja taaskaan en miettinyt loppuun saakka. 

Pakko saada ei suinkaan tarkoita valmista jo olemassa olevaa paikkaa vaan sitä, että määräämättömän ajan tästä eteenpäin koko perhe kiertää, väistää ja hyppii yli jonkun tietyn tavaran, jonka äiti on parkkeerannut keskelle eteisen lattiaa tehdäkseen sille jotain joskus tulevaisuudessa. Vauhtisokeus. Pakko saada!

Puolen vuoden jälkeen ja lipaston siirryttyä jo eteisestä maakuuhuoneeseen "piiloon", lähti esikoinen kolmen kuukauden reissuun ja näin tilaisuuteni tulleen. Yksi tyhjä huone! Vein lipaston sinne ja valtasin maaleineni ja tavaroineni koko huoneen.

Jostain olin lukenut, että serveteillä voi päällystää kaikenlaista ja koska maalin rapsutus tuntui vastenmieliseltä, päätin kokeilla. Siitä alkoi viikon migreeni.

Tein Erikeeper-vesi -sekoituksen jolla liimasin servetin paloja lipastoon. Ensimmäinen sivu oli helppo ja toinenkin.

Sitten alkoivat vaikeudet. Servetit repeilivät samaan tahtiin mun hermojeni kanssa. Tuntui, että koko ajan menee pieleen. Varsinkin laatikot olivat hankalat.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä ollut fiksumpi jättää laatikoiden sivut ja sisäosat päällystämättä. Sillä olisi säästänyt sekä aikaa, että hermoja. Servettihommassa meni viikon verran ja vuorossa oli jalkojen, koristelistojen, pöytätason ja pikkuoven maalaus.

Maalasin ne hopean värisellä metallimaalilla. Viimeisenä maalasin kannen sisäosan. Haju oli ihan hirveä, mutta onneksi metallimaali kuivuu nopeasti. Kun kannen sisäosa oli kuiva, pääsin ulkopuolen kimppuun. Liimasin siihen rikkinäisen kynttilälyhdyn laseissa olleet koristeet ja liiman kuivuttua hopeamaali pintaan.

Seuraava vaihe oli vanhennus, koska servettien värit olivat ihan liian kirkkaat ja hopeamaalikin näytti mielestäni liian metalliselta. Levitin lipastoon epätasaisesti sinne tänne antiikkivahaa saadakseni sävyistä "kuluneet". Tämä toimikin hyvin ja vahan kuivuttua pääsin lakkaamaan koko komeuden. Lakkakerroksia tähän tuli kaksi.

Sitten nuppien kimppuun. Pöytäosan pikkulaatikoiden nupit oli helppo juttu, ne vaan vaihdettiin, mutta isojen alalaatikoiden kanssa jouduin kyllä hetken raapimaan päätäni.

Niissä ei nimittäin ollut vetimiä ensinkään, vaan lukot joihin ei ollut avainta. Pitäähän laatikoissa vetimet olla, joten irrotin lukkopesät laatikoista kokonaisuudessaan ja korvasin ne vetimillä.

Viimeinen ongelma oli kansi. Siinäkin oli lukko, mutta ei avainta ja ilman vedintä se tuntui hankalalta avata. Ratkaisin sekä vedin- että avainongelman runnomalla väkisin lukon sisään tarpeettoman avaimen. Lopuksi vielä reilu satsi liimaa lukon sisälle ja kas, oli sekä avain, että vedin.