perjantai 5. helmikuuta 2016

Vanhoista kirjoista tehty lamppu


Teki mieli taas näprätä jotain ja lamppukaappi vaati hiukan tyhjennystä, joten päätin tehdä lampun. 


Hain taloyhtiön kierrätyshyllyltä kasan kirjoja ja levitin sekalaisen kasan johtoja ja katkaisimia pöydälle. Mistä varsi? Kaapissa oli jo pitkään ollut Ikean jalkalamppu jonka varsi oli mustaa onttoa metalliputkea ja sen sai tietenkin osiin. Otin siitä käyttöön sekä jalan, että pätkän vartta.


Ensin porasin putken paksuisella terällä kaikkiin kirjoihin reiät. Sen jälkeen pujotin kirjat putkeen.


Putki oli aika pitkä joten keksin käyttää kirjojen lisäksi vanhan vesipiipun osaa vartena. Sitten kasaamaan. Varsinainen lamppuosa syntyi Ikean kattolampusta, mutta sen kiinnityksen kanssa raavin taas päätäni. Johdonhan pitää olla tiukasti paikallaan ja siinä pitää olla vetoeste. Monen tunnin kiroilun jälkeen keksin laittaa pohjaan vetoesteeksi kattolampun varjostimessa olevan ruuvattavan mötikän. Se toimi. Nyt tuli kuitenkin pohjan kanssa ongelma. Sitä piti korottaa koska uusi vetoeste oli korkeampi kuin olemassa olevat jalat. Päätin laittaa lampun pohjaan pyörät. Sitten yhdistin katkaisijalla kattolampun johdon pistokejohtoon. Molempia saa parilla eurolla mistä tahansa kaupasta. Testasin vielä, että sähköt toimii.


Seuraavaksi oli vuorossa varjostin jota varten leikkelin suikaleiksi Dostojevskin teoksen Rikos ja Rangaistus. Lisäksi innostuin leikkelemään kuvia vanhoista venäläisistä kirjoista.


Liisteröin suikaleet paikoilleen yksi kerrallaan ja lopuksi vielä kuvat.


Kuivatin varjostimen hiustenkuivaajalla ja sen jälkeen lakkasin sen kertaalleen venelakalla. Ei hullumpi lamppu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti